maanantai 23. maaliskuuta 2015

Tunnelmia Zetjunista




Olen töissä pikkuisessa hoitolassa Zetjunissa, joka on aika kaukana kaikkialta. Asiakkaita silti riittää yllättävän hyvin, vaikka hiljaisia hetkiäkin löytyy. Suurimmaksi osaksi asiakkaat tulevat vahauksiin, mutta myös kasvohoidot ja laserointi ovat suosittuja. Itselleni tämä sopii mainiosti, sillä kasvohoidot ovat lemppareitani! Parasta on, että jalkahoitoja meillä ei ole ollut yhtäkään, sillä tällä hygieniatasolla en kovin mielelläni niitä tekisikään... Suomalainen hieronta on ollut kova hitti täällä Maltalla ja asiakkaat ovat olleet erittäin tyytyväisiä. Myös ihonpuhdistuksesta he ovat olleet ihmeissään, sillä se ei kuulemma satu juuri lainkaan ja komedoraudalla tulokset ovat parempia. Mentorini pyysi minua opettamaan hänellekin komedoraudan käyttöä, koska sillä puhdistuksen saa tehtyä tarkemmin. 
Kun asiakkaita ei ole, kirjoitan Maltan erikoiskosmetologien oppimateriaaleja koneelle. Sitä tehdessä olen monta kertaa ihmetellyt miten erilailla asioita opetetaan täällä päin. Esimerkiksi täällä höyry ei ole mitenkään välttämätön ennen ihonpuhdistusta. Bird of Paradisessa meillä onneksi kuitenkin höyry tehdään, toisin kun monessa muussa paikassa. Oppimateriaaleissa höyryä kerrottiin käytettävän ikääntyvän ihon aktivointiin. Erikseen opetettiin myös desinfioiva Ozone-höyry, eli Ozonia pidetään tahalteen päällä, kun meillä se taas suljetaan heti kun höyry kohdistetaan asiakkaan iholle. Tälläisia eroja jäi näin päälimmäisenä mieleen. Mutta töissä sujuu tosi hyvin, tänään vielä vapaapäivä ja huomenna alkaa viimeinen työviikko täällä auringossa. Tänään lähdetään tyttöjen kanssa nauttimaan hyvästä säästä Vallettaan.

-Tuuli



Toinen viikko Ramla Bay Resort

Heti ekoista päivistä lähtien on ollut vähän flunssasta oloa, paikallisilla lääkkeillä kuitenkin sai olon hieman paremmaksi.
Työpakalla olevat ihmiset ovat olleet tosi mukavia, osaamme käyttää jo pyyhelaskutus järjestelmää hyvin ja keskustelemaan saksalaisten kanssa jotka eivät osaa englantia. Samalla oppi vähän saksaa.
Yksi Spa:n työntekijöistä kuitenkin on aiheuttanut vähän ongelmaa meille. Hän ei ole Maltalainen ja hän jatkuvasti on negatiivinen meitä kohtaan ja on turhan vaativa; antaa ristiriitaisia neuvoja, ja suuttuu jos asia ei mene heti perille. Kuitenkin olen saanut tehdä pari kertaa hierontaa ja olen saanut jopa tippiä. Eli saadaan asiat toimimaan työpaikalla ja kaksi muuta mentoria ovat mukavia ja ovat meidän tukena aina.
Työpaikan ruokalassa ihmiset ovat tylyjä ja epäjärjestelmällisiä, kukaan ei ilmeisesti ole koskaan kuullut jonottamisesta, kaikki ovat äännekkäitä ja tuijottaa jatkuvasti. Onneksi voidaan aina ottaa ruokaa mukaan Spa:n puolelle ja syödä omassa taukohuoneessa.
Työn jälkeen ei aina ehdi kaupassa käymään, koska työt loppuu 17:30-18:00 aikoihin, työmatka kestää tunnin ja kaupat menevät kiinni klo 19.
Muuten kaikki on ollut ihan hyvin.
T:Arina.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Marsaxlokk

Lähdettiin Pian kanssa tutustumaan Marsaxlokk-kylään, joka on tunnettu kalastajistaan. Mentorimme heitti meidät saaren eteläosaan työpäivän jälkeen. Vaeltelimme Pian kanssa pitkin upeita Marsaxlokkin katuja. Mentorimme suositteli meitä maistamaan paikallisia kalaherkkuja, joten menimme yhteen ravintolaan nauttimaan lohipastaa. Oli hyvää!  Kävimme vielä kiertelemässä paikkoja ja nautimme auringosta kahvin kera. Tässä vielä vähän maisemamaistiaisia:


Kuuluisaa lohipastaa








Palaillaan,

Pia ja Pauliina

Viimeisiä viedään!

Huomenna starttaa viimeinen työviikko Ramla Bay resortissa! Tällä viikolla sain jo tehdä ihan mukavasti hoitoja, mm. kuumakivihierontaa. Harjoittelimme myös Annikan ja Arinan kanssa selänhierontaa toisillemme. Ja pyyhkeiden jako on myös pysynyt päivärutiineissamme :)

Tiistaina työpaikallamme aloittaa 2 harjoittelijaa ja nimistä päätellen he ovat varmaankin Espanjasta/Italiasta. Torstaina meillä kaikilla on vapaapäivä, joten ajattelimme lähteä etsimään "läksiäislahjaa" ohjaajillemme. Saa nähdä mitä keksitään!

-Maiju

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Beauty Clinic ~ Westin Hotel

Terve!

Olen töissä Jentsun kanssa Westin Hotellissa sijaitsevassa Beauty Clinic-hoitolassa. Nämä kolme työharjoitteluviikkoa on kyllä mennyt todella nopeasti...
Enimmäkseen ollaan saatu tehdä hierontoja ja lakkaillaan myös melkein päivittäin kynsiä, sillä tarvitsemme "harjoitusta" koska me muka ei osata lakata tarpeeksi hyvin ja peittävää kerrosta...
Rullaillemme myös aika paljon pyyhekeitä ja viemme niitä paikoilleen.
Aika usein töissä vietämme aikaa takahuoneessa melkein sen 4 tuntia ja sitten tulee se 2-4 hierontaa iltapäiväksi ja päästään n. 16:00 kotiin.

Aika on mennyt nopeasti ja enää on jäljellä työharjoittelua semmoiset  viisi päivää.

~ Jenny

3 viikko työssäoppimassa

Heips !
Päätin kirjoitella tämän viikon tapahtumista vaikka niitä ei paljoa ole, nyt kun kerran on aikaa kun sairaslomalla olen. 
Tämän viikon työt jäivät melko lyhyeksi  sillä sairastuin tiistaina mutta menin silti töihin ja päivän mittaan huomasin oloni vain pahentuvan, jaksoin silti työpäivän loppuun. 
Menin keskiviikkona lääkäriin ja lääkäri totesi minulla influenssan ja sain 18.3-20.3 sairaslomaa sekä lääkkeitä, onneksi on nyt tulossa viikonloppu ni ehdin rauhassa kunnolla parantua sillä olo on vielä aika kamala että jos huomena olisi jo töihin meno niin en kyllä pystyisi vielä töitä tekemään. 
Töissä saimme tällä viikolla katsella kun Florenta teki oikeaoppisen kasvohoidon ja antoi hyviä vinkkejä mitkä kylläkin suurinosa olivat meille koulun kautta jo tuttuja. 
Tiistaina me mm. teimme Hamam hoidon joka ei kyllä todellakaan tehnyt hyvää kun muutenkin oli jo kipeä ja tuskainen  ja sitten kun yli tunti piti olla kosteassa huoneessa ja tehdä omalla tavallaan raskas hoito, veikkaan että olo siitä vain pahentui. 
Hamam hoidon jälkeen teimme Lauran kanssa kahdelle työntekijälle kokovartalohieronnat joka teki todella tiukkaa sillä molemmilla meillä oli niin kipeä olo. 
Ilmoitimme asiasta heille mutta tuntui sille että he vähättelivät asiaa mm. " Aina kun teette hamam hoidon niin joku tulee kipeäksi " ja naureskeluja päälle. 
Jotenkin tuli todella inhottava olo että he vähättelevät asiaa. 
No onneksi kävimme lääkärissä ja meillä on lääkärintodistukset ymt. niin luulisi nyt uskovan. 
Maanantaina sitten toivottavasti palataan töihin, viimeiselle työviikolle ja sitten tää onkin jo ohi ! Loppuun vielä kuvia hoitolasta sekä Hamam huoneesta :) 
- Henni


                   Kasvohoitohuone
               Hamam hoitohuone

 
                 Vastaanoton "aula"
                       Jälkeen...
                    Ennen...

Tähän loppuun vielä kuva meidän näyttötyö projektista, jonka perjantaina teimme Lauran ja Jennan kanssa.
Idea oli siis somistaa jokin tila/näyteikkuna me valitsimme yhden näyteikkunan,kasvohoitohuoneen sekä tämän Hamam hoitohuoneen käytävän.





torstai 19. maaliskuuta 2015

Sairastelua

Kolmas viikko on vierähtänyt kipeänä ollessa. Sairastuin viikko sitten torstaina enkä mennyt töihin. Olo tuli niin hirveäksi, että piti mennä käymään lääkärissä. Lääkäri totesi minulle suolistobakteerin ja sain kahdet eri lääkkeet vaivaan, sekä sairaslomaa. Lääkärissä käynti oli hyvin positiivinen kokemus. Ensimmäistä kertaa jouduin ulkomailla menemään lääkäriin ja homma siellä pelitti lähes samoin, kuin suomessa.
 Mary on onneksi hyvin ymmärtäväinen ja mukava niin sairasloma ei ole mikään ongelma, kunhan ilmoitan poissaoloista. Olo on nyt lähes normaali, mutta nuha iski. Palaan töihin lauantaina.

-Henna